SmartTV:istä löytyy nykyään entistä enemmän ominaisuuksia

Ennen televisiosta saattoi valita vain kanavan, jota haluaa katsoa ja pieniä säästöjä miltä kuva näyttää ja ääni kuuluu. Nykyään monessa televisiossa on SmartTV-ominaisuus. Se tarjoaa todella paljon uutta television katsojille. Se ei ole enää mikään pelkkä kanavienvaihtoon soveltuva laite vaan monien eri ominaisuuksien sisältämä monitoimilaite. Tarkoitus ei ole enää, että televisiolla katsotaan vain ohjelmia. Televisiosta on tullut todellinen älylaite. SmartTV kehittyy koko ajan ja siitä löytyy nykyään todella paljon eri ominaisuuksia. Moni näistä ominaisuuksista löytyy tietokoneista, mutta SmartTV:n avulla ne saadaan myös televisioon. SmartTV vaatii nettiyhteyden, koska sen ohjelmat toimivat netin avulla ja saavat usein sen kautta materiaalinsa.

Eri sovellukset SmartTV:ssä

SmartTV mahdollistaa ohjelmien katsomisen erilaisten sovellusten kautta. Näitä ovat mm. Ruutu, Katsomo ja Areena. Nämä ovat eri TV-kanavien omia sovelluksia, joiden kautta voi katsella jo TV:ssä olleita ohjelmia tai suoria lähetyksiä. Omaa lempiohjelmaa ei tarvitse enää laittaa talteen vaan sen voi käydä katsomassa SmartTV:n tarjoaman sovelluksen kautta. Ruutu näyttää kanavien 4, Jim, Liv, Hero ja 4 Prime ohjelmia. Katsomo on taas kanavien MTV3, Sub, AVA ja monen muun kanavan sovellus. Areena on ylen kanavien ohjelmien sovellus.

SmartTV tarjoaa myös maksullisia elokuvia ja sarjoja. Netflix on yksi tällainen tilausvideopalvelu. Kun on liittynyt Netflixin jäseneksi ja tehnyt heidän kanssaan maksusopimuksen voi katsella sitä kautta erilaisia elokuvia ja sarjoja mielin määrin. Netflixillä on myös omia sarjoja, joita ei näe muualla. Muita SmartTV:n tilausvideopalveluja ovat esimerkiksi Viaplay ja HBO.

Yrityksille on myös tarjolla nykypäivänä erilaisia sovelluksia työtehon kehittämiseen. Esimerkiksi webinaarien katsominen suoratoistona onnistuu nykyään ilman tietokonetta, pelkästään käyttämällä television omia ominaisuuksia.

Spotifyn avulla musiikinkuuntelua

SmartTV on tehnyt televisiosta laitteen, jolla ei katsota välttämättä mitään ohjelmaa vaan kuunnellaan esimerkiksi musiikkia. Yksi tällainen on esimerkiksi Spotify. Spotifyssä on miljoonia musiikkikappaleita ja niitä voi kuunnella myös television kautta, kun on SmartTV ja siinä Spotify-ohjelma. Musiikki tulee suoratoistona netistä. Spotifyä voi kuunnella ilmaiseksi, mutta jos ei halua kuunnella häiritseviä mainoksia silloin tällöin kappaleitten välillä niin kannattaa maksaa Spotifyn kuukausimaksua. Maksun avulla saa myös monia muita etuja.

Videopuhelut television kautta

SmartTV mahdollistaa myös videopuhelujen soiton. Sovellus, jota tähän käytetään, on monelle tuttu Skype. Tällöin televisiossa täytyy tietysti olla kamera, jotta saadaan kuva näkymään myös sinne minne soitetaan. Skypen ja SmartTV:n avulla voidaan soitella videopuheluja olohuoneesta tai missä television nyt sijaitseekaan. Moni soittaakin mieluisasti kaukana oleville sukulaisille ja ystäville videopuhelun. Tähän ei enää tarvita välttämättä kännykkää tai tietokonetta. Television suuresta näytöstä on mukava katsella videoyhteyttä.

Pelit ja SmartTV

SmartTV mahdollistaa myös pelien lataamisen televisioon ja sitten niiden pelaamisen. Televisio toimii näin myös pelikonsolina. Jos ei halua pelata pelejä kaukosäätimellä, niin sitä varten löytyy mm. langaton ilmahiiri. Kun liikuttaa hiirtä kädessä ilmassa niin hiiren osoitin liikkuu kuvaruudulla seuraten käden liikkeitä. Tällä pelejä pelaamalla saa täysin uuden ja hienon kokemuksen kuin käyttäisi pelkkää kaukosäädintä.

Android ja SmartTV

Uusimmat televisiot ovat ns. Android-televisioita, joissa SmartTV tarkoittaa sitä että televisioon voi ladata itse tuhansia eri ohjelmia eli kaikkea samaa niin kuin esimerkiksi kännyköihin ja tabletteihin. Android on käyttöjärjestelmä, jolla televisio on varustettu. Tämän takia sovelluksen ei enää tarvitse olla juuri televisiolle tarkoitettu, jotta sen voi asentaa televisioon. Tämä on helpottanut suuresti sovellusten tekijöiden työtä, kun ei tarvitse tehdä erikseen sovelluksia televisiolle sopivaksi. Jokainen voi halutessaan asentaa mitä itse haluaakaan televisioonsa.